Super Eco Driver -kuljettajakilpailun päätuomarina toimiva Sakari Kokkonen on erittäin tyytyväinen Lappeenrannan Auto-Killassa järjestettyyn alkukarsintakilpailuun. "Ensimmäinen Super Eco Driver -kilpailu Lappeenrannassa vahvisti käsitystäni siitä, että Volvon kuorma-autot yhdessä ammattitaitoisen, taloudelliseen ajoon motivoituneen kuljettajan kanssa tuovat erinomaisia tuloksia polttoaineen kulutuksessa. Jo tässä ensimmäisessä kilpailussa selvisi kuljettajan ajotavan vaikutus polttoaineen kulutukseen."
Lappeenrannassa kilpailuun osallistunut kuljettaja Tommi Hulkkonen Kuljetusliike Mauri Hulkkonen Oy:stä kommentoi: "Kilpailu oli mukava kokemus ja samalla sai tietää, millainen oman ajotavan polttoaineen kulutus on suhteessa muihin. Polttoaineenkulutus on tärkeä asia ja polttoaineen säästäminen on hyvä tapa pienentää kustannuksia. Uusissa Volvoissa on hyvä asia, kun selkeästä mittaristosta voi helposti seurata kulutusta. Hetkellistä kulutusta ajon aikana tarkkailemalla huomaa, minkä verran erilainen ajotapa vaikuttaa polttoaineen kulutukseen. Esimerkiksi I-Shiftillä ajaessa näkee, kuinka suuri merkitys automaattisella rullauksella on polttoaineen kulutuksen pienentämisessä. Lisäksi kun malttaa ylämäessä olla painamatta liikaa kaasua, säästyy paljon polttoainetta ja siitä huolimatta vauhti säilyy."
Kaikki ammattikuljettajat, joilla on voimassa oleva E-luokan ajokortti sekä digipiirturikortti, voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun, joka järjestetään yli 20 paikkakunnalla ympäri Suomea kevään, kesän ja syksyn 2009 aikana. Alkukarsintojen ja/tai jälleenmyyjäkohtaisten alkukilpailujen kautta Suomen finaaliin etenee kymmenisen kuljettajaa. Pohjoismaiden finaali, jossa pääpalkintona on Volvo Construction Equipmentin minikaivukone, järjestetään keväällä 2010.
Kuljettajakilpailun osallistujat ajavat tietyn kilpailulenkin jälleenmyyjän luona. Kilpailusuorituksen tarkka polttoaineenkulutus, ajoaika ja -matka kirjataan Volvon Dynafleet tietojärjestelmään, ja tuloksia verrataan aluksi kuljettajien kesken paikkakuntakohtaisesti. Kilpailun osanottajat kilpailevat paikallisesti samalla reitillä sekä samalla kalustolla, jolloin tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia.
Kilpailutuloksia ja kilpailun kulkua eri maissa voi seurata uusien Super Eco Driver websivujen kautta (www.superecodriver.fi). Kuljettajat saavat sivuilta lisätietoja kilpailupaikkakunnista ja voivat ilmoittaa kiinnostuksestaan osallistua kilpailuun.
Kevään aikana kilpailuja pidetään Lappeenrannan lisäksi myös Imatralla, Savonlinnassa, Vantaalla, Vaasassa, Kotkassa, Närpiössä ja Seinäjoella.
Volvo Trucks panostaa edelleen vahvasti kuljettajiin
Volvo Trucks panostaa vahvasti kuljettajiin. "Vuoden 2008 aikana esittelimme kokonaan uudelleen sisustetut ohjaamot tarjotaksemme kuljettajille entistä paremman ja mukavamman työpaikan", sanoo Hans Börjesson, Volvo Trucksin Pohjoismaiden liiketoiminta-alueen johtaja. "Tällä tiellä haluamme jatkaa, ja kuljettajakilpailun avulla pyrimme voimakkaasti tuomaan esille kuljettajakoulutustamme ja ympäristön parantamiseen tähtääviä toimenpiteitämme. Niiden avulla niin kuljettajat kuin kuljetusyrittäjätkin saavat käyttöönsä työkaluja, joilla pystyy säästämään polttoainetta ja vähentämään ympäristövaikutuksia."
Suomessa Volvo Trucks on jo pitemmän aikaa järjestänyt kattavaa ammattikuljettajien koulutusta. Tavoitteena on täyttää uudet EU-direktiivin määräykset, alentaa asiakkaiden kustannuksia ja lisätä liikenneturvallisuutta. Tähän mennessä Volvo Trucks on Suomessa järjestänyt ammattipätevyyskoulutusta yli tuhannelle kuljettajalle.
Huhtikuun 29. päivänä 2009
Lisätietoja:
Annika Martas, puh. +358 10 655 5862, sähköposti annika.martas@volvo.com