Super Eco Driver 2009 finalistit kilpailivat Tampereella - kolme kuljettajaa edustaa Suomea Pohjoismaiden Finaalissa

Super Eco Driver –karsintakilpailuja on käyty 14 paikkakunnalla ja karsintoihin on osallistunut kaiken kaikkiaan 212 kuljettajaa. Alueellisista karsinta-kilpailuista Suomen Finaaliin selviytyi 15 huipputason kuljettajaa. Suomen finaali järjestettiin Tampereella 10.10.2009 Volvo Truck Centerissä. Suomen finaalikilpailu muodostui kahdesta osasta; ajokokeesta sekä kirjallisesta kokeesta. Kilpailun lopputulokseen vaikuttivat polttoaineen kulutus, ajoaika, ajotapa sekä kirjallinen koe. Tavoitteena finaalissa oli löytää kolme Suomen polttoainetaloudellisinta kuljettajaa edustamaan Suomea Pohjoismaiseen finaaliin ensi keväänä, huhtikuussa 2010, jossa vastassa on Ruotsin, Norjan ja Tanskan kuljettajat.

Tampereella käydyn Suomen-finaalin kilpailureitti oli osallistujien mielestä erittäin hyvin valittu; se oli vaihteleva, haastava ja erittäin kaunis. Ajoreitti oli 27 kilometriä pitkä ja kuljettajan oli tarkkailtava nopeusrajoituksia sekä huomioitava ajoneuvon eri toiminnallisia ominaisuuksia. Ajoreitissä haasteita toi sen vaihtelevuus ja yllätyksellisyys, mm. Murhasaaren mäki, jolloin näennäisesti helppo ja kaunis reitti muuttui yllättäen vauhdin tappavaksi ja pitkäksi ylämäeksi. Tässä mäessä kuljettajan taloudellisenajon taidot punnittiin ja eroja alkoi syntyä.

Kilpailu ajettiin kahdella ajoneuvolla; FH500- sekä FM11 430hv -kuorma-autoilla, joissa yhdistelmän kokonaispaino oli noin 43 000 kiloa. Kilpailupäivänä käytyjen karsintojen kautta pohjoismaiseen finaaliin selviytyi Harri Siikaluoma, Jouni Hievanen ja Petri Pohjanen. Varamieheksi pääsi karsintojen neljänneksi sijoittunut Ulf Lindedahl. FM11-autolla ajaneista parhaan kilpailutuloksen teki Petri Pohjanen, Pohjaset Oy:stä Kemistä (keskikulutus 32,74 l/100 km). FH500-autolla ajaneista parhaan kilpailusuorituksen teki Ajolinjan toimittaja Jouni Hievanen (keskikulutus 33,89 l/100 km). FH500-autolla toiseksi parhaan kilpailusuorituksen tehnyt Kuusamolaisen Siikaluomat-puutavarankuljetusyrityksen Harri Siikaluoma lunasti paikkansa pohjoismaiseen finaaliin kilpailemalla finaalipaikasta FM11-autolla toiseksi parhaan kilpailutuloksen tehneen Lappväärtilaisen RL-Transin Ulf Lindedahlin kanssa.

Kilpailusuorituksia tarkkailleen Sakari Kokkosen mukaan kilpailutulokset osoittavat sen, että taloudellisesti ja hyvää ajotapaa noudattava kuljettaja voi päästä kokonaistaloudellisesti alhaiseen lopputulokseen eikä kuljettajan tarvitse ajaa liian hiljaa, muuta liikennettä häiriten.

Pohjoismainen Finaali pidetään 17.4.2010 Ruotsissa. Lisätietoja lähempänä.

Haluamme kiittää kaikkia Super Eco Driver –kilpailuun osallistuneita kuljettajia sekä kaikkia jälleenmyyjiemme edustajia, jotka ovat mahdollistaneet onnistuneet kilpailut.
Toivottavasti kilpailu on ollut antoisa kaikille ja antanut lisäpuhtia taloudelliseen ajoon.

ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE!

Terveisin, Super Eco Driver –tiimi

Lisätietoja saat: Helena Tikkanen, helena.tikkanen@volvo.com

Suomen finalistit: vasemmalta Petri Pohjanen, Harri Siikaluoma ja Jouni Hievanen.

Yläkuvassa: vasemmalta Seppo Mursu (kilpailun tuomari), Petri Pohjanen, Sakari Kokkonen (kilpailun päätuomari), Jouni Hievanen ja Harri Siikaluoma.

 

 

 

 

 

© tekijänoikeus 2009