Törmäyksen kestävät ohjaamot
Yleisimpiä onnettomuuksia ovat etupään törmäyskolari tai ajoneuvon nurinajo. Kun ohjaamoon törmää ulkopuolinen kohde, sen ensisijainen tehtävä on siirtää energiaa taaksepäin, jotta ohjaamon sisälle jäisi riittävästi tilaa ja etteivät sisälläolijat joutuisi puristuksiin.
Me Volvo Trucksilla testaamme ohjaamot perusteellisesti. Testeihin kuuluu myös auton keulan heiluritesti. Kaikki ohjaamomme täyttävät ruotsalaiset ohjaamoiden lujuusmääräykset, jotka ovat maailman vaativimmat.
Iskuenergian vaimentaminen
Onnettomuuksissa on kyse valtavista voimista. Kehosi on todennäköisesti alttiina voimalle, jonka suuruus on vähintään kaksinkertainen omaan painoosi nähden. Jos nopeus on 50 km/h, 100 kg painava henkilö on altis voimalle, jonka suuruus on neljä tonnia. Siksi ohjaamon sisätilojen on vaimennettava törmäysenergiaa, jolloin kehoon kohdistuvan iskun voima on mahdollisimman pieni.
Kaikissa ohjaamoissamme ohjauspyörä ja kojetaulu ovat törmäysenergiaa vaimentavia. Polvien korkeudella on käytetty myötäilevää materiaalia pehmusteena. Kaikki tekstiilit ovat paloturvallisia.
Lisäksi sisustukseen liittyvät lisävarusteet, kuten mikroaaltouuni ja kahvinkeitin, on suunniteltu siten, että ne saadaan kiinnitettyä lujasti ohjaamon rakenteisiin. Näin varmistetaan, että ne pysyvät paikallaan kolaritilanteissa tai hätäjarrutuksissa.